Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Hauhon Hevosaktiivit ry:n johtokunta kaudella 2021–2023

 

Susanna Hakala, puheenjohtaja

Olen lapsuudesta saakka ollut innokas hevostyttö. Harrastukseen tuli opiskeluiden myötä yli kymmenen vuoden tauko ja olenkin nyt herätellyt ratsastus- ja hevosharrastusta pikku hiljaa uudestaan näin aikuisiällä omaksi iloksi. Hevoset ovat jälleen valloittaneet sydämen ja harrastus on tullut varmasti jäädäkseen.

 

 

 

 

 

 

Anna-Mari TermonenAnna-Mari Termonen, varapuheenjohtaja

Hevoset ovat kuuluneet elämääni pienestä saakka. Hevosharrastamisen ja -talouden tukemiseen on kohdallani kuulunut vuosien työ raviradalla muonituspuolella sekä totolippujen myyjänä. Tyttären ja miniän hevosharrastuksen tukeminen käynnisti uuden vaiheen ja nyt kehitämme omaa, pienimuotoista hevostoimintaamme kotitilalla. Tällä hetkellä tallissamme on kuusi suomenhevosta ja yksi shetlanninponi. Kaikki toimivat ratsuina, osa myös ajossa. Valmentautumisen pääsuunta on kouluratsastuksessa. Lisäksi on opeteltu maastakäsittelyä ja ohjasajon alkeita. Näissä töissä kuluu aika joutuisasti ja viihtyminen on korkealla tasolla. Oppeja haetaan koko ajan lisää eri valmentajilta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Erika Karjalainen, sihteeri


Olen pienen pihaton pitäjä Eteläisissä. Harrastuksiini kuuluu kokonaisvaltaisesti hevosten hyvinvoinnista huolehtiminen ja siinä sivussa ratsastaminen sekä muu iloa tuottava hevospuuhastelu.

 

 

 

 

 

 

 

 

Hauhon Hevosaktiivit ryKatja Jaakonsaari, rahastonhoitaja

Hevosharrastukseni sai alkunsa, kun pikkutyttönä pääsin tutustumaan parin kilometrin päässä asuneeseen shetlanninponiin, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Nykyään kaiken
vapaa-aikani kuluttavat tehokkaasti kotipihassa asuvat viisi suomenhevosta, joista omia on puolet. Hauhon Hevosaktiivien johtokunnassa olen ollut sihteerinä vuodesta 2011 alkaen aina vuoteen 2020 asti ja nykyisin rahastonhoitajan roolissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Niina Roström

 Olen ratsastanut, vuokrannut ja hoitanut hevosia lapsesta saakka. Opiskelut aiheuttivat vähemmän aktiivisen hevostelukauden, mutta aikuisiällä aloitin harrastuksen uudelleen ja seitsemän vuotta sitten ostin ensimmäisen oman hevoseni. Ensi kesänä toivottavasti syntyy ensimmäinen oma kasvattini, joka luultavasti opettaa minulle vielä enemmän kuin emänsä. Hauholainen olen ollut vuodesta 2012 ja  löysin Hauhon hevosaktiivit muutama vuosi takaperin rikastuttamaan hevosharrastustani entisestään.

 

 

 

 

 

Ida Koivuniemi

Olen harrastanut ratsastusta lapsesta asti, ensimmäisen kerran taisin käydä talutusratsastuksessa 3-vuotiaana. Lapsuuden ja nuoruuden tallityttöily ja ratsastuskouluelämä ovat vaihtuneet satunnaiseen valmentautumiseen ja ratsasteluun omaksi iloksi. Rakas harrastus on seurannut läpi elämän aina vallitsevaan elämäntilanteeseen sopeutuen. Hevosharrastus periytyy toivottavasti myös seuraavalle sukupolvelle, sillä lapsistani tuli hetki sitten hevosen omistajia.  Hauhon hevosaktiivien                                                                                                    johtokunnassa olen ollut vuodesta 2015.

 

 

Tiia SalmiTiia Salmi

Ratsastus ja hevoset valloittivat sydämeni vasta aikuisiällä, mutta laji vetäisi mukaansa kertaheitolla. Suomenhevoset rotuna valikoitui minulle nopeasti ”ainoaksi oikeaksi”. Nyt 2016 vuodesta ratsastuskaverinani on toiminut vuokraamani suomenhevostamma Voikukkanen, joka on kovin sydämet valloittava neitokainen. Päätoimisesti työskentelen yrittäjänä Hauhon Kukkapalvelussa. Hevosaktiivien johtokunnassa olen ollut mukana vuodesta 2015.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Johtokunta on valittu yhdistyksen vuosikokouksessa 22.10.2020.