Hevosmuistoja

Lähetä muistosi, valokuvasi ja yhteystietosi info@hauhonhevosaktiivit.fi tai Hevosaktiivien Facebook-sivun kautta yksityisviestillä. Vanhemmille, skannaamattomille materiaaleille annamme postiosoitteen. Postitse lähetetyt valokuvat palautetaan, kunhan mukana on palautusosoite.
Muistoja voidaan julkaista digitaalisesti tai printtimuodossa. Tekstejä saatetaan muotoilla uudelleen ennen julkaisua.
Hevosmuistoja Hauholta

”Muutin Hauholle vuonna 1956. Vuonna 1960 kotonani Orimattilassa syntyi varsa, Kimona, joka tuli meille Hauholle sitten 4-vuotiaana. Se oli Hauhon kantakirjanäyttelyvuonna 7-vuotias. Sitä ei kuitenkaan tarjottu kantakirjaan.

Kimona (e. Helste i. Aro-Aines) oli meillä täällä seitsemän vuotta ja lähti sitten Hämeenkyröön. Ajoin sillä itse haravakonetta, ja varsana se tuli meille sisälle rappusia pitkin. Kimonan lisäksi meillä oli Puuskalla työhevoset Liisa ja Putte.

Orimattilassa meillä oli Soisten-niminen ori. Sillä kylvin Tuomiojan peltoja kauempana tiestä. Ajattelin, että jos tulee haukia (aukkokohtia kylvökseen), sieltä ne eivät onneksi näy tielle asti.”

Tukkikuorma ja muita töitä

”Alun perin olen hevosmiehen likka Orimattilasta. Meidän hevoset olivat työhevosia. Isä esimerkiksi ajoi niillä tukkeja. Aamulla hevosille heitettiin heinät samalla kun lehmillekin. Rahtihevosille jaettiin appeet aikaisin. Heinät ja kaurat annettiin erikseen, mutta välillä niille tehtiin myös suppua. Silloin pöydälle laitettiin olkia, jotka kasteltiin vedellä. Päälle tuli jauhettua kauraa, ja lopuksi sekoitettiin suppukepillä.

Iltatallissa karsinat siivottiin, että hevoset pääsivät puhtaaseen karsinaan nukkumaan. Päivän aikana niille annettiin heinät päähän kiinnitettävään pussiin, etteivät heinät levinneet maahan.”

Kaupankäyntiä kilvanajoissa

”Orimattilassa järjestettiin ajoja myös. Ilmoittautuminen oli meidän tuvassa. Me pikkulikat myytiin karkkia, ja maatalousnaiset pitivät ravintolaa. Siinä oli bisnestä mukana!

Isä ajoi kilpaa Saariston Sirkka -nimisellä tammalla. Äiti leipoi sille leipää. Siihen laitettiin kaurajauhoa ja ruista. Ensin leivottiin leivät ihmisille ja sitten perään hevosille.”

Eija-Liisa Sarkkola on Hauhon Hevosaktiivit ry:n kunniajäsen. Kuvassa hän esiintyy yhdessä yhdistyksen toisen kunniajäsenen, Veikko Hakalan, sekä vuoden 2015 johtokunnan kanssa.

Hauhon Hevosjalostusyhdistyksen säännöissä mainitaan, että yhdistyksen tarkoitus on muun muassa ryhtyä kaikenlaisiin ”hevosjalostusta ja hevosten käyttöä ja hoitoa edistäviin toimenpiteisiin; toimeenpanemaan näyttelyitä, kilpailuja, kursseja j.n.e.”. Tätä tehtävää täytettiin järjestämällä kilpa-ajoja talvella ja kesällä.

Hauhon omat juhannusravit

Maantieajojen aika oli kesäisin. Ajot järjestettiin juhannusta seuraavana päivänä, runtuna. Juhannusruntuajojen päälle oli tanssit Vitsiälässä, ja siellä jaettiin myös ajojen palkinnot.

– Lähtö oli Väkeväisen mutkasta, ja Pohjolan korjaamon kohdalla oli maali. Matkaa oli yksi kilometri ja 200 metriä, Pentti Pietilä sanoo.

Yhdistyksen papereiden joukossa on säilynyt ”Luettelo Hauhon Hevosjalostusyhdistyksen maantieravikilpailuun Hauholla kesäkuun 25 p:nä 1953 ilmoitetuista hevosista”, ja se on kiinnostavaa luettavaa.

Osallistujille tarjottiin tuolloin kuusi eri sarjaa. Nopeimmille sopi ”Sarja 3.15 ja nopeammat”, hitaimmille passasi ”Mutasarja 3.55 ja hitaammat”, ja valikoimaa riitti siihen väliinkin. Alle 4-vuotiaille oli oma lähtö.

Kilvanajoon osallistui valjakoita tietysti Hauholta, mutta myös Tuuloksesta, Hattulasta, Tyrvännöltä, Janakkalasta, Pälkäneeltä, Kangasalta, Lopelta ja Längelmäeltä.

– Hauholaisista mukana oli muun muassa Murtosen Väinö Liisukalla, joka yhtenä talvena pelastettiin järvestä. Liisukka oli pieni hevonen, Pentti Pietilä muistaa.

Vuoden 1953 juhannusajoissa Liisukalle kävi mukavasti. Se osallistui kahteen lähtöön, ja niistä oli kotiinviemisinä yksi voitto ja päivän päälähdöstäkin kolmossija. Nuorten sarjan voiton vei Väinö Murtosen 3-vuotias ruuna Ryminä.

– Eino Tarrikin ajoi, hevonen oli Murtin-Tähti.

Valmennus oli ammattimaista jo tuolloin. – Einolla oli työreki, ja hän ajoi Särkimäen rannan lähellä pellolla rinkiä ja valmensi hevosta, kun ei ollut sopivia metsäteitä. Pellolla oli ylämäkikin. Kerran Eino voitti hevosellaan 4-vuotiaiden suomenmestaruuden. Hänellä oli suomenhevosten lisäksi lämminverisiä.

Kevättalven jääravit

Talvella Hevosjalostusyhdistys järjesti jäärata-ajot. Rata oli lahdella pappilan alapuolella. Tapahtumapaikalle kuljettiin seurakuntatalon ja pappilan välistä.

­– Aina paleli ja oli kylmä, mutta mukana oli oltava, Eija-Liisa Sarkkola ja Pentti Pietilä nauravat.

Helmikuun 21. päivänä vuonna 1954 kilvoiteltiin seitsemässä lähdössä. Paikallisedustus oli tietysti vahva. Valjakoista mukana olivat E. Tuominen –Tarina; H. Honkamäki – Tuima; S. Rantala – Hilu; E. Tarri – Murtin-Tähti; V. Murtonen – Ryminä; K. Anttila– Lippa;L. Ruokola – Helinä; A. Äkräs – Herjama ja V. Murtonen – Liisukka.

Pitäjien välistä kilpailua

Vuoden 1953 toimintasuunnitelmasta ilmenee, että edellisenä vuonna hauholaiset olivat voittaneet pitäjien välisen haasteajon. Ja nyt, ”kiertopalkintoa on tarkoitus mennä täydellä joukolla puolustamaan”.

Kisaan suhtauduttiin sopivalla vakavuudella: Kiinnitys kiertopalkintoon ”velvoittakoon kaikki kilpa-ajurit lähtemään joukolla tosimielessä kilpa-areenalle”.

Suuri tamma- ja varsanäyttely Hauholla 1964

Yksi Hauhon Hevosjalostusyhdistyksen keskeisistä tehtävistä oli kehottaa ”jäseniään siitokseen käyttämään vain käyttökelpoisuudeltaan hyväksi tunnettuja, etupäässä kantakirjaan merkittyjä tammoja sekä järkiperäisesti kasvattamaan niiden varsoja”.

Tätä tehtävää toteutettiin mitä mainioimmalla tavalla vuonna 1964, kun Sisulan pihassa järjestettiin tamma- ja varsanäyttely.

Talkooväessä oli mukana isolukuinen joukko hauholaisia. – Se oli mukava päivä. Olin maatalousnaisten mukana laittamassa kahvia ja soppaa osallistujille. Tuomareille oli ruoka erikseen, Eija-Liisa Sarkkola muistelee.

Näyttelyssä hevosia arvioitiin, ja parhaat otettiin suomenhevosten kantakirjaan, joka täyttää nyt vuonna 2017 jo 110 vuotta. Tuomareina näyttelyssä olivat muun muassa Eelis Niskanen, Viljo Paakkala ja Väinö Niemi.

Pitäjän omat orit

Yhdistyksellä on ollut myös omia siitosoreja. Eren yhdistys osti Viljo Tammelalta vuonna 1939. Vuonna 1944 kaupat tehtiin ori Humauksesta. Myös ori Aromin aikaan hevosjalostus oli pitäjässä yhä mallillaan. Pelkästään vuonna 1950 Aromi astui yhdistyksen kirjapidon mukaan 33 tammaa. Niistä 24 oli hauholaisomistuksessa.

Pentti Pietilä muistaa, kuinka Liisukka putosi Akkijärveen vuonna 1959.

”Satoi märkää lunta, joka katkoi puita. Olimme karsimassa ja keräämässä lumituhoja. Murtosen Väinö oli metsässä myös, ja hänen hevosensa karkasi ja putosi jäihin lähellä Kaloisten vanhaa sahaa. Kuulin huudon ja lähdin auttamaan.

Hevonen oli jäissä tukkireki perässä. Sen etujalat olivat jään päällä, mutta takajalat eivät yltäneet pohjaan. Omistaja päivitteli, että ”se on Liisukan menoo nyt”. Saimme kuitenkin seipäät Liisukan mahan alle ja reen irti. Sitten se pääsi ponnistamaan ylös.”

Hevosaktiivit vierailivat palvelutalo Koivukodossa sunnuntaina 1.10.2017. Julkaisemme Koivukodon asukkaiden hevosmuistoja heidän luvallaan. Muistoja ovat kirjanneet ylös Koivukodon työntekijät sekä yhdistyksen jäsenet.

Vauhdikas kauppamatka

”Eletään 1950-lukua Hauhon Ilmoilassa. On talviaika. Sirkka lähtee hevosellaan työreki perässä Pirttilän kauppaan. Uskollisena tavoilleen hän seisoo ohjaksissa eikä suinkaan istu, vaikka voisikin. Siihen aikaan joka kylässä on vielä kauppoja, jopa useampia.

Siinä ajellessaan talvisessa säässä Katottomanmäen kohdalla Sirkka huomaa Pirttilän Veikon hakkaavan puita Tupalan metsässä. Sirkan ajaessa Veikon ohitse huomaa myös Tupalan koira hevosen rekineen menevän tiellä. Koira alkaa haukkua ohi menevää hevosta. Hevonen pelästyy haukkuvaa koiraa ja lähtee lujaa juoksemaan tietä pitkin.

Sirkka ei enää pysty hiljentämään hevosen juoksua, vaan lentää reestä. Sillä seurauksella, että hän jää suoraan reen alle. Huomatessaan kaikkien jäsenten toimivan hän huutaa hätääntyneenä Veikolle: ”Tule nopeasti reen luo ja nosta reki, että pääsen täältä alta pois.” Veikko tuleekin heti auttamaan, ja samalla Veikkoa alkaa naurattaa. Niin hauskannäköinen Sirkka on kömpiessään reen alta pois! Sirkka ei kuitenkaan ehdi jäädä Veikon kanssa juttelemaan vaan kiirehtii kauppaan.

Kaupassa kauppias katsoo Sirkkaa ihmeissään, koska tällä on otsassa verta vuotava haava. Sirkka on ilmeisesti lyönyt päänsä hevosen kenkään tai reen rautaan pudotessaan. Vasta kotona Sirkka hoitaa otsansa haavan ja kertailee mielessään tapahtunutta. Tämän tapahtuman jälkeen Sirkka ei enää koskaan seissyt reessä ohjastaessaan hevosta, vaan oli aina tukevasti kontallaan.”

Pieni tyttö, iso hevonen

Irja muistelee, kun isä vei häntä ja siskoa hakaan hevosia katsomaan. He olivat alle kouluikäisiä. Isä nosti heidät hevosen selkään ja kehotti pitämään hevosen harjasta lujasti kiinni. Tuntui jännittävältä olla ison hevosen selässä pienenä tyttönä.

Kesällä hevoshaassa

Eräs evakko muistelee lapsuuttaan, jolloin hevoset olivat tärkeitä maataloudessa ja metsätöissä.

”Oli kaunis kesäpäivä ja hevoset käyskentelivät haassa. Pieni tyttö oli yksinään haassa ja mietti, miltäköhän tuntuisi ratsastaa hevosella. Tyttö houkutteli hevosen ison kiven viereen ja nousi siitä hevosen selkään.

Lapsi kun oli, hän ei ymmärtänyt, että hevonen ampaisee liikkeelle nopeasti. Hän ei ehtinyt kunnolla tarttua hevosen harjasta kiinni, kun hevonen jo laukkasi vauhdilla eteenpäin. Hevosen pillastuessa tyttö putoaa satuttaen jonkin verran itseään. Tyttö päätti, että säryt on pakko kärsiä, koska tapahtuneesta ei kannattanut puhua kotona sen enempää.

Tyttö ei koskaan kertonut tapahtuneesta kenellekään, koska ei halunnut tunnustaa tappiotaan. Sen koommin tyttö ei ole hevosen selkään noussut.”

Joulun valmistelua hevosen kanssa

Hevosella haettiin ennen joulua kaukana olevasta ladosta heiniä. Isä oli katsonut jo aikaisemmin valmiiksi joulukuusen, joka tuotiin hevosen vetämän reen päällä kotiin kaikkien iloksi.

Liian hieno hevonen

Erään tarinan mukaan Hauholla eli taitava hevosmies, joka oli myynyt hevosen muun muassa Venäjän tsaarille. Hänen hevosensa olivat vahvoja, kiiltäviä sekä kauniita katsella. Kun mies yhtenä pyhänä lähti kirkkoon ja jätti hevosensa kirkkoaidan viereen odottamaan kirkonmenojen päättymistä, tapahtui seuraavaa:

Saavuttuaan paikalle uljaalla hevosellaan ja rattaillaan, jäi koko kirkkokansa ihastelemaan upeaa hevosta pihamaalle, eivätkä ihastelultaan ehtineet kirkkoon asti, kun pappi oli jo aloittanut saarnansa. Tästä tuohtuneena pappi kehotti saarnassaan miestä tulemaan seuraavana pyhänä kirkkoon huonommalla hevosella, jotta kirkkokansa ehtii ajoissa paikalle kuulemaan Herran sanaa.

Pieniä muistikuvia

Monella asukkaalla hevosten nimet muistuvat mieleen hyvin, mutta niihin liittyvät tarinat eivät.

 ”Vappu-hevonen ei antanut laitumelta kiinni. Sitä piti aina olla tietty henkilö ottamassa kiinni.”

Anne muistelee kotona olleita kahta hevosta. Naapurina oli tuolloin kengittäjä, jonka työ on jäänyt mieleen.

Maijan hevonen oli palannut sodasta, ja joku oli mennyt sitä hakemaan. Hevonen ei suostunutkaan lähtemään vieraan matkaan, vaan tuli itse kotiin.

Myös ”ryyppyreissuilta” löysi hevonen itse kotiin, jos kuljettaja ei ollut ajokunnossa.

Keskustelua herätti myös se, kuinka hevonen vaistoaa asioita. On tarinoita, joissa omistaja poistuu ja hevonen menee perässä, ja että omistaja on käynyt hevosen kanssa keskustelua siitä, että hevonen on pakko lopettaa, ja seuraavana yönä hevonen on lähtenyt itse.